Taas kerran löydän itseni täältä, pohjalta.
Toiset juo itsensä kauniiks, mä syön itteni rumaks. Sit ku se jääkaappi kutsuu niin sitä myös totellaan.
Se on joko tai, syöt 24/7 uskomattomia määriä ruokaa,karkkia,sipsiä,leipää,leivoksia, ihan mitä vaan, kunhan vaan syöt. Toinen vaihtoetho on olla syömättä ollenkaan.
Paljon helpompaa oli lopettaa tupakointi, koska sitä ei ole pakko tehdä ollenkaan, syöminen on pakko.
Joskus sitä ihan itkee ja tunkee ruokaa kurkusta alas samaan aikaan.
En tiedä miks mut kun sen ekan purasun saa, niin sitä ei vaan voi lopettaa ennen kun syömiset loppuu tai on todella mentävä oksentamaan.
Se on vaan joku toiminto mitä mun elimistö tarttee, tai oikeastaan uskon että joku, jossain, joskus on tehnyt musta tällasen, vaikeuttaakseen mun elämää ennestään. Ei, en sääli itseäni, mutta se on vaan pakko uskoa niin koska itse olen antanut kaikkeni tehdäkseni toisin.
Olis pitänyt ajatella järkevästi 3 vuotta, tai oikeastaan 40 kiloa sitten.Nyt se tuntuu olevan liian myöhästä